Matka MUINAISEEN
Heinäveden vesistöreitit ja laajat salomaat ovat houkutelleet luonnon antimista elantonsa saavia asukkaita jo vuosituhansia. On hyvä syy olettaa, että ensimmäiset ihmiset ovat tulleet alueelle hyvin pian sen jälkeen, kun mannerjää väistyi noin 10 000 vuotta sitten.
Vuosituhantisesta kulttuurista on merkkejä ympäri Heinäveden luontoa, ja niiden joukossa on kalliomaalauksia ja -uurroksia, muinaishautoja, uhrikiviä ja tarinapaikkoja sekä asuinpaikka- ja esinelöytöjä. Museoviraston muinaisjäännösrekisterissä Heinäveden kohteita on muutamia kymmeniä, mutta virallinen lista on vain jäävuoren huippu, sillä harrastajat ja vapaat tutkijat ovat löytäneet paikkakunnalta toistasataa kohdetta, joita voi todennäköisin syin nimittää muinaiskohteiksi.
Kuvia kalliossa
Virallisesti vahvistettuja kalliomaalauksia Heinävedellä on kolme. Niistä suurin ja näyttävin on Pilpan kanavan alapuolella, laivareitin varrella Vierunvuoren kallioseinämässä. Maalaus on ajoitettu kampakeraamiseen kauteen, eli sillä on ikää 4000-7000 vuotta. Maalauskenttä on useita metrejä leveä, ja se erottuu hyvin myös järvelle. Lähempää tarkastellen maalauksesta voi erottaa hirven ja ihmishahmon.
Vieruvuoren kalliomaalaus on toinen Koloveden alueen kalliomaalauksista. Kymmenen kilometriä siitä etelään, juuri Enonkosken puolella on kuuluisampi Ukonvuoren maalaus.
Etelä-Heinäveden toinen tunnettu kalliomaalaus on Vihtarin Humalniemessä. Se on ajoittamaton, kalliosta vaivoin erottuva kärjellään seisovan kolmion mallinen kuvio. Saman kallioharjanteen pohjoispuolella on myös Heinäveden viimeiseksi järvilappalaiseksi mainitun Jumppasen asuinluola.
Maalaus on ulkonäöltään varsin vaatimaton, mutta Humalniemi on alueena mielenkiintoinen, sillä samaisen kallion pohjoislaidalla on jyrkkä ja louhikkoinen kallio ja halkeamissa luola, jonka kerrotaan olleen Heinäveden viimeiseksi järvilappalaiseksi mainitun Jumppasen asuinpaikka. Isoja luolia on kalliossa itse asiassa useitakin, ja Jumppasen asuinluola on viitisen metriä syvä, jyrkästi putoava kuilu, joka laajenee alhaalla isommaksi kammioksi. Luolan tutkiminen on vaarallista ilman kiipeilyvarusteita, mutta hyvin varustautuneelle seikkailijalle riittää nähtävää.
Heinäveden kolmas ja tuorein kalliomaalauslöytö on puolestaan aivan Heinäveden pohjoisrajalla Juojärven Luutsalossa.
Virallisten löytöjen lisäksi tiedossa on ainakin yksi potentiaalinen kalliomaalaus, minkä lisäksi huhut kertovat, että maalauksia on menneinä vuosikymmeninä myös turmeltu siinä pelossa, että löytäminen haittaisi maankäyttöä.
Kalliomaalausten lisäksi Heinävedeltä on löydetty myös uurroksia. Timonmäessä, yhdessä pitäjän korkeimmista kohdista on kallioon kaiverrettu ajoittamaton koukun mallinen ura. Vääräniemessä, lähellä junarataa, on puolestaan kallio, jossa kuvioita on useita.
Koivumäessä puolestaan on Käärmekallio, joka on saanut nimensä kallion pinnassa kiemurtelevista kohokuvioista. Käärmekallion kuviot ovat kaikesta päätellen luonnon muovaamia, mutta paikka on ulkonäöltään niin erikoinen, että siihen on hyvin todennäköisesti kohdistunut palvontaa.
Kummallisia geologisia muodostelmia
Heinäveden yleisin kohdetyyppi ovat selvästi jalkakivet. Niillä tarkoitetaan siirtolohkaretta, joka on osittain tai kokonaan koholla maasta yhden tai useamman pienemmän kiven varassa. Tällaisia muodostelmia on tähän mennessä löydetty nelisenkymmentä.
Suuri osa jalkakivistä on syntynyt, kun siirtolohkareet ovat jääkauden aikana asettuneet paikalleen pehmeämmän maa-aineksen päälle. Vuosien saatossa vesi on huuhtonut pehmeää maa-ainesta niiden alta ja välillä aineksen jäljiltä on jäänyt ison lohkareen alle pienempiä kiviä jaloiksi.
Heinäveden kivien joukossa on kuitenkin lukuisia sellaisia, joiden alla olevat kivet tai ainakin osa niistä on selvästi asetettu. Tästä hyvä esimerkki on Koukunvuoren massiivinen jalkakivi, joka on merkitty myös peruskarttaan uhrikiveksi. Sen alla on seitsemän pientä kiveä, ja geologi Aimo Kejosen mukaan joukossa on useita eri kivilajeja ja myös sellaisia, joita ei muuten lähialueella ole. Tällä perusteella on äärimmäisen epätodennäköistä, että asialla olisi ollut pelkkä jääkausi.
Toinen esimerkki selvästi ihmisen asettamasta kivestä on jyrkänteen reunalla Kypärälahden rannalla. Sen alla on kolme jalkaa, joista yksi muodostuu kahdesta päällekkäisestä kivestä. Tällaista rakennetta geologi Aimo Kejonen pitää selvänä merkkinä ihmisen vaikutuksesta.
”Kolmeen luonto ei osaa laskea”, määrittää Kejonen.
Osa Heinäveden jalkakivistä on selvästi luonnon asettamia, ja osa selvästi ihmisen. Suurin osa menee kategoriaan, josta ei voi olla varma. Moni jalkakivi näyttää myös siltä, että alla on yksi luonnonkivi, mikä on auttanut nostamaan muita reunoja yksi kerrallaan ja vierittämään alle lisää jalkoja.
Kivien status on kiistanalainen
Arkeologian nykysuuntaus ei harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta myönnä jalkakiville muinaismuiston statusta. Ongelmana on, että kivistä ei ole perimätietoa eikä niiden läheltä yleensä löydy muita merkkejä ihmisestä.
Myös asetelmien alkuperäinen tarkoitus on epäselvä. Lapissa on perimätietoa, että vastaaville kiville on uhrattu, ja on hyvä syy olettaa, että suuri osa Heinäveden kivistä on palvellut jossain vaiheessa samaa tarkoitusta, koska Heinäveden alueella on vallinnut vuosituhansia sama keräilykulttuuri kuin Lapissa.
Professori Juha Pentikäisen mukaan isoja jalkakiviä on todennäköisesti käytetty myös initiaatioriiteissä, joissa pojat ovat lunastaneet paikkansa heimonsa. Rituaalissa pojan pitää ryömiä ison kiven ali ja mikäli kivi ei putoa päälle, poika on alta tullessaan mies ja valmis osallistumaan metsästykseen ja hankkimaan itselleen puolison.
Vaikka jalkakivet ovat olleet todennäköisesti palvontakohteita, niiden alkuperäinen tarkoitus voi olla jotain muuta. Yksi teoria on, että jalkakivet ovat ikään kuin rajakiviä – tehokas visuaalinen viesti toiselle heimolle, että tästä eteenpäin vastaan tulee väkevää kansaa, jota on turha haastaa. Kun suullinen perimätieto rakennelman alkuperästä on hävinnyt, se on saanut uusia merkityksiä.
Havaintoja halki vuosikymmenten
Museoviraston tutkijoiden ohella merkittävää työtä teki uskontotieteiden professori Juha Pentikäisen vetämä tutkijaryhmä, johon kuuluivat hänen lisäkseen arkeologi Timo Miettinen ja geologi Aimo Kejonen. Ryhmä kiersi ja kartoitti viitisenkymmentä heinäveteläiskohdetta vuonna 2010. Heidän lisäkseen Heinävedellä on ollut innokkaita harrastajia jo vuosikymmeniä, ja eri tahojen keräämää tietoa kokoamaan, ylläpitämään ja jakamaan perustettiin vuonna 2018 Heinäveden Muinaisseura ry, joka järjestää myös retkiä tärkeimmille kohteille.
Muinaisuus odottaa vierailijaa
Osa Heinäveden muinaiskohteista on yksityismailla, mihin yleisöllä ei ole pääsyä ja osa on haluttu suojata suurelta yleisöltä, koska kohde tai alue ei kestäisi säännöllisiä vierailuja. Rajoitusten jälkeenkin Heinävedellä kuitenkin riittää kierrettävää päiväkausiksi. Ohessa muutamia poimintoja eri tavoin liikkuville.
Helposti saavutettavia maakohteita
Takunniemen jalkakivi
Takunniemen kivi on varsin helppo kohde vaikka läpikulkumatkalla olevalle. Se on metsäisellä harjanteella alle kilometrin päässä valtatie 23:sta ja parinsadan metrin kävelymatkan päässä metsäautotiestä, johon kärsii ajaa myös tavallisella henkilöautolla.
Itse kivi on kolmella pienemmällä kivellä seisova komea, noin 20 kuution kokoinen siirtolohkare, niin sanottu hautova kana. Lohkareen syntyhistoria on osin arvailujen varassa. Lohkareen on luonnollisesti tuonut paikalleen jääkausi, ja ainakin osa aluskivistä on asettunut paikalleen jääkauden aikana ja paljastunut, kun pehmeämpi maa-aines on huuhtoutunut pois. On kuitenkin mahdollista, että yksi tai kaksi aluskivistä on tarkoituksellisesti asetettu paikalleen täydentämään jääkauden työtä.
Olipa syntyhistoria mikä tahansa, kiven sijainti, ulkonäkö ja olemus antavat olettaa, että kivi on ollut palvontakohde. Jalkakiven alla on reilu ryömintätila, ja aikuinenkin voi kokeilla muinaista miehuuskoetta eli kiven ali ryömimistä.
Kytöjoen tafoni
Sarvikummussa Heinäveden ja Liperin rajalla on yksi Heinäveden erikoisimmista luonnonmuodostelmista: Ison siirtolohkareen kylkeen on rapautunut soikion muotoinen onkalo eli tafoni, joka laajenee sisällä sydämen muotoiseksi kammioksi. Onkalo on sen kokoinen, että suhteellisen kookaskin ihminen mahtuu pujottautumaan ja istuutumaan sisään.
Perimätiedon mukaan ainakin vielä 1800-luvulla tafoni oli rituaalikäytössä. Kerrotaan, että paikallinen tietäjä istui kiven sisässä pitkiä aikoja ja välillä myös istutti sairaita kiven sisään paranemaan. Kertoman mukaan tietäjä luopui hoitokäytöstä, kun kivi yritti syödä potilaan.
Jos käy tafonilla, voi myös paluumatkalla poiketa parinsadan metrin päässä kolmen siirtolohkareen väliin muodostuneessa luolassa. Se on varsin tilava sateensuoja, johon mahtuu helposti pieni ryhmä. Mukava paikka syödä eväitä ja eläytyä kivikauden tunnelmaan.
Vihtarinniemen kivipöytä
Kermajärven itäpäässä Vihtarinniemen kärjen tuntumassa on komea, kivestä tehty laakapöytä. Se on ajoittamaton, mutta selvästi ihmisen rakentama.
Kohteelle ei satu vahingossa, sillä sinne päästäkseen pitää ajaa toistakymmentä kilometriä viitoittamatonta soratietä. Tien päästä on kuitenkin vain muutaman sadan metrin matka itse kohteelle, joka tosin on niin ikään täysin viitoittamaton. Kohde kuitenkin palkitsee sinne vaivautuvan jo pelkästään luontonsakin puolesta: kivipöytä on nimittäin luonnonsuojelulalueella keskellä laakeaa kallioharjannetta, jossa on hehtaareittain jäkälää ja värikästä sammalta.
Pilpansalon jalkakivi
Pilpansalon jalkakivi on niin ikään kohde, johon tuskin menee sattumalta. Sekin on nimittäin monen mutkan takana, viitoittamattomien metsäautoteiden päässä Koloveden kansallispuiston rajalla. Se on kuitenkin selvästi vaivan arvoinen, sillä kivi kilpailee vahvasti Heinäveden komeimman jalkakiven tittelistä Takunniemen, Koukunvuoren ja Honkaniemen jalkakivien kanssa.
Jalkakivi on pienen kallionyppylän reunalla, ja senkin alla voi varsin isokin henkilö koetella ryömimällä miehuutta. Lohkareen vieressä on heiluva laattakivi, jonka saa jalkoja käyttäen keikkumaan. Koska on hyvin todennäköistä, että jalkakivi on ollut riittipaikka, myös kalkatuskiveä on hyvin todennäköisesti käytetty rytmittämään rituaalia.
Pilpansalon jalkakiveen liittyy myös erikoislisä, sillä alle sadan metrin päässä toisella puolen tietä on toinen, pienempi jalkakivi, joka on ikään kuin pienoismalli isommasta lohkareesta.
Väntinkankaan kivipöytä
Enonkosken tien varressa, lähellä kunnan rajaa on komein Heinäveden kivipöydistä. Paksu laakakivi on ilmiselvästi kammettu kolmen pienemmän kiven varaan.
Väntinkankaan kiveäkään ei ole viitoitettu ja koivikko sen ympärillä on varsin tiheää. Jos siis haluaa varmasti löytää sen, on varminta lähteä etsimään Heinäveden Muinaisseuran oppaan kanssa. Toisaalta jokainen voi kokeilla onneaan, sillä kivelle on tieltä matkaa vain parisataa metriä, mistä suurin osa metsäkoneen uraa.
Timonmäen jalkakivi,
kvartsilouhos ja kalliouurros
Timonmäen Katajamäellä, yhdellä Heinäveden korkeimmista kohdista, on kolmen kohteen yhdistelmä. Niistä näkyvin on aivan metsäautotien vieressä sijaitseva keskikokoinen jalkakivi. Se lepää takaa selvästi luonnonkiven päällä, mutta sen alla on kaksi muuta kiveä, jotka näyttävät selvästi asetetuilta.
Suoraan kiven edestä pilkistää pieni nokare valkoista kvartsia, ja jos sammalta varovasti nostaa, näkee, että kvartsikenttää on paljon enemmän, mutta siitä on louhittu palasia. Tämä on selvä merkki tuhansien vuosien takaisesta asutuksesta, sillä kivikaudella kvartsi oli paljon käytetty työkalujen ja nuolenkärkien materiaali. Se myös oli täällä päin ainoa laatuaan, koska maaperässä ei ollut helpommin työstettävää piikiveä.
Kiven vieressä on toinenkin muinaiskohde, sillä koekaivannon perusteella siinä on ollut myös asuinpaikka.
Parinsadan metrin päässä jalkakivestä, suoraan vuosisatoja käytössä olleen Timonmäen ja Pilpan välisen postipolun kohdalla on kalliossa myös erikoinen, noin puolimetrinen uurros. Sen muoto muistuttaa koukkua tai myöhempien aitojen tuotemerkkiä, mutta merkitys ei ole auennut. Uurroksen muoto ja sen päähän muodostuneet raapimisjäljet joka tapauksesssa osoittavat, että kyseessä on ihmisen tekemä jälki.
Pääskyvuoren uhrikivi
Pääskyvuoren laella, näkötornin juuressa on parin kuution kokoinen pyöreähkö siirtolohkare. Siinä ei ole näkyviä merkkejä ihmisen toiminnasta, mutta kiven sijainti ja suhde ympäristöön antaa vahvan syyn olettaa, että se on ollut rituaalipaikka.
Kivi on nimittäin ainoa varsin laajalla ja suhteellisen tasaisella laella, minkä lisäksi se sijaitsee mäen korkeimmalla kohdalla, mistä on laaja näkymä Kermajärvelle. Tuhansia vuosia sitten näkymä on ollut vieläpä paljon laajempi, peräti 360 astetta, sillä puustoa on ollut vähemmän peittämässä näkymää. Tämä on merkittävä tekijä, sillä muinainen uhritoimitus on myös ollut tapa ottaa haltuun näkyvät ilmansuunnat.
Kiven statukselle on myös asiantuntijan vahvistus, sillä professori Juha Pentikäinen sanoi heti kiven nähdessään: ”Tuohan on ilmiselvä seita.”
Vaikka Pääskyvuoren kivi ei ole muinaiskohteena Heinäveden näyttävimpiä, se on sijaintinsa puolesta käymisen arvoinen kohde. Viereen pääsee autolla, ja vieressä olevasta näkötornista avautuu 360 asteen kansallismaisema.
Honkaniemen
”hautova kana”
Ýksi ensimmäisistä Heinävedeltä löydetyistä jalkakivistä on Kermajärven länsipäässä Honkaniemessä. Se on myös yksi paikkakunnan näyttävimmistä.
Kyseessä on kolmella terävällä jalalla lepäävä lohkare, jonka muodossa voi nähdä monenkin eläimen muodon. Kiven alla on myös selkeä ryömintätila, joten on oletettavaa, että myös se on ollut rituaalipaikka.
Myös Honkaniemen kivi kuuluu niihin jalkakiviin, joiden syntyhistoria on arvauksen varassa. Kivi on voinut asettua paikalleen täysin luonnollisesti, mutta on myös mahdollista, että jalkoja on alkuaan ollut vähemmän ennen ihmisen muokkausta.
Jos pieni patikointi ei pelota...
Jumppasen luola
Iso-Vihtarin Humalniemi on mielenkiintoinen kohde kahdestakin syystä:
Humalniemessä on nimittäin yksi Heinäveden kolmesta virallisesti rekisteröidystä kalliomaalauksesta, Veli Hokan 1990-luvulla löytämä kiveen maalattu kolmiomainen kuvio.
Niemen toisella laidalla puolestaan on Heinäveden viimeiseksi järvilappalaiseksi nimetyn Jumppasen luola. Tarinan mukaan Jumppanen eli alueella 1700-luvulla ja eli luolassaan metsästäen ja kalastaen. Jumppasen suku siirtyi myöhemmin Lappiin, missä nimi muuttui Jomppaseksi.
Jumppanen oli kertomusten perusteella voimakas shamaani, joka elää vieläkin suullisessa tarinaperinteessä Ylä-Lapissa.
Jumppasen luola keskellä louhikkoista kalliota Iso-Vihtarin etelärannalla. Kalliolta avautuu kaunis näkymä järvelle, mutta itse luolan tutkiminen vaatii sekä varovaisuutta että seikkailuhenkeä ja mieluiten kiipeilyvarusteet. Kalliossa on itse asiassa useitakin isoja halkeamia ja lohkareluolia, mutta varsinaiseen Jumppasen luolaan pääsee kivien väliin pienestä aukosta, josta aukeaa lähes pystysuora, nelisen metriä syvä tunneli luolan pohjalle.
Kypärälahden jalkakivet
Kypärälahden rantakalliot Kermajärven länsipäässä näkyvät selvästi valtatie 23:lle asti Viitalahdentien risteyksestä. Kallioharjanteen länsipäässä on kaksi jalkakiveä.
Kivistä toinen on vaikeammin havaittava, laakea, sammaloitunut kivipöytä, jonka alla on pari pienempää kiveä. Laen toisella puolella puolestaan on parin kuution kokoinen pyöreähkö lohkare, joka lepää aivan jyrkänteen reunalla. Kivessä on erityisen merkittävää, että sen kolmesta jalasta yksi muodostuu kahdesta eri kivestä, minkä lisäksi kaikki jalat ovat eri kivilajeja. Tämä on selvä todiste, että kivi on ihmisen muokkaama.
Kypärälahden kalliolle on tieltä n. 500 metriä. Matka ei ole pitkä, mutta maasto on huonojalkaiselle haastava. Jos kunto antaa myöten, matka kyllä palkitsee, sillä järvinäkymä korkealta kalliolta on huikea.
Mustalammen lohkareluola
Lounais-Heinäveden laajalla saloalueella, Mustalammen kupeessa kallion jyrkänne, jossa on useita pieniä luolia. Kun kallion juurta jatkaa vähän pitemmälle, vastaan tulee yksi Heinäveden vaikuttavimmista luonnonmuodostelmista, kallioon nojaavan, lähes kymmenmetrisen siirtolohkareen alle jäävä luola.
Mustalammen luolastossa on useita onkaloita, jotka ovat voineet toimia sateensuojina ja asuinpaikkoina. Tätä ajatusta tukee myös, että vuonna 2019 ison lohkareluolan lattialta löytyi jalkapallon kokoinen kvartsikimpale, joka oli ilmeisesti kannettu sinne muualta. Ihmisen vaikutus oli kimpaleessa vielä selvästi näkyvissä, sillä sen yhdestä kyljestä oli hakattu palasia. Irronneet palaset eivät olleet löytöpaikan läheisyydessä, joten todennäköisesti ne ovat päätyneet hyötykäyttöön nuolenkärkinä tai työkaluina.
Mustalammen kallion laakso on louhikkoista ja sinne johtava maastokin on jonkin verran haastava. Aivan huonojalkainen ei siis kohteeseen valitettavasti pääse. Autolla pääsee vain parinsadan metrin päähän kalliosta länteen, mutta kallion juurelle pyrkivän pitää ylittää pieni joki, mikä vaatii lievää akrobatiaa. Jokea ei tarvitse ylittää, jos lähestyy kalliota etelästä ja kulkee joen itärantaa. Matka on jonkin verran pidempi, ja maasto suhteellisen hankala, joten aivan helppoa reittiä luolille ei ole.
Vetten takana
Luutsalon kalliomaalaus
Heinäveden pohjoisin virallinen muinaiskohde on yksi Suomen pohjoisimmista kalliomaalauslöydöistä. Kohde on Juojärvellä Luutsalon saaren luoteispäässä, joten sille pääseminen vaatii veneen tai kantavan jään.
Museoviraston muinaisjäännösrekisterissä maalaus on kuvattu näin: ”...noin 22 cm leveä hirvieläin ja sen yläpuolelle mahdollisesti toinen pienempi hirvi ja alapuolelle ehkä tikku-ukkomainen ihmishahmo. Maalauksen korkeus järven pinnasta on noin 155-200 cm. Kivessä on mahdollisesti jälkiä muistakin kuvioista.”
Kermajärven saariston lapinrauniot
Kermajärven saarissa on viisi varmennettua lapinrauniota eli pronssikautista röykkiöhautaa.Niistä kaksi, Hoikansaaren ja Linjasaaren haudat on myös merkitty valtakunnallisesti merkittävien arkelogisten kohteiden joukkoon. Haudat ovat noin 3000 vuoden ikäisiä.
Hoikansaaren röykkiöhauta on erityisen mielenkiintoinen kohde monella tapaa. Hauta on jäkäläisen kallion laella, ja sen vieressä on nuolenkärkeä muistuttava, noin metrin mittainen uhrikivi, jonka asennosta ja kulmasta näkee, että se on kiistatta ihmisen asettama. Samaan kompukseen kuuluu myös pieni uhrilähde, joka tosin kuumimman kesän aikaan on kuiva. Koko haudan ympäristö edustaa itäsuomalaista järviluontoa kauneimmillaan.
Jos Hoikansaaressa vierailee, on suositeltavaa lähestyä hautaa pohjoispuolelta, missä maasto on sammaleista mäntykangasta. Etelästä lähetyttäessä haudalle nimittäin joutuisi tulemaan yli laajan jäkäläkentän, joka tuhoutuu äkkiä, jos kulkijoita on enemmän. Itse hauta on jäkäläisen kallion ja sammalen rajalla, joten sen äärelle pääsee hyvin jättämättä jälkeä maastoon.
Mielenkiintoinen lisä Hoikansaaren hautaan on, että neljän kilometrin päässä vastarannalla, kirkonkylän uimarannan takana Juutilanvuorella sijaitseva kasvokivi katsoo suoraan kohti Hoikansaarta ja Linjasaarta. Tarinan mukaan Hoikansaari olikin Juutilanvuoren kupeessa asuneen pronssikautisen heimon pyhä paikka.
Hoikansaaren vieressä olevan Linjasaaren päässä on toinen lapinraunio, joka on niin ikään valtakunnallisesti merkittävä kohde. Linjasaaren haudassa erityisen vaikuttavaa on sen koko, sillä kiviröykkiö on halkaisijaltaan kymmenisen metriä.
Kermajärven lapinraunioista pitää nostaa esille vielä Hentulansaaren päässä oleva hautaröykkiö. Se on kooltaan varsin vaatimaton, mutta luontokokemus palkitsee vierailijan. Hauta on kallion laella Hentulansaaren läntisessä niemessä, ja sen vierestä mutkittelee Heinäveden reitti. Kun katsoo haudan vierellä ympärilleen, on helppo ymmärtää, miksi se on valittu hautapaikaksi.
Vasarasaaren kivipöydät
Vasarasaari on monelle tuttu, koska siinä on Metsähallituksen ylläpitämä retkisatama. Vähälle huomiolle on kuitenkin jäänyt, että aivan venepaikan vieressä, piilossa näkyvällä paikalla on ajoittamaton muinaiskohde. Rantakalliolla on nimittäin kivipöytä ja -penkki.
Vierunvuoren kalliomaalaus
Vierunvuoren kalliomaalaukset sijaitsevat kalliossa Pilpan kanavan alapuolella suoraan Heinäveden reitin varrella. Maalauksen luo pääsee periaatteessa myös maata pitkin, mutta reitti on louhikkoinen.
Vierunvuoren kalliossa on varsin laaja maalauskenttä, jonka koko on noin 3 m x 1,5 m. Kuvasta voi erottaa selvästi yhden ihmishahmon ja kaksi hirveä, joista toiseen on erikseen merkitty sydämen paikka. Värijäämistä päätellen maalauskenttä on ollut nykyistä laajempi, mutta se on osin kulunut pois.
Vierunvuoren maalauskenttä on ajoitettu kampakeraamiseen kauteen, elii sillä on ikää 4000 - 7000 vuotta.
Ryöskän tupa
Ryöskän legenda on elänyt halki sukupolvien ja vuosisatojen. Ryöskän tarinalla on ilmeisesti historiallinen tausta. Tarinan mukaan oli isokokoinen ja hyvin karvainen mies, joka ryösteli taloja ja erityisesti ohi kulkevia kirkkoveneitä. Hän myös osallistui pitoihin kutsumatta ja kertoman mukaan häissä hänellä oli morsiameen huomenoikeus.
Ryöskä oli voimamies, jota ei uskallettu vastustaa. Kerrottiin myös, että edes ampumalla häntä ei saa hengiltä, sillä tavallinen luoti ei Ryöskään tehoa. Tarinan mukaan hänen kohtalokseen koituikin salajuoni: Ryöskä kutsuttiin Pohjataipaleen kartanoon häihin, mutta hänen istumapaikkansa kohdalle porattiin ennalta reikä. Kun Ryöskä istui paikallaan, häntä ammuttiin hopealuodilla, mikä vei häneltä hengen.
Vielä 1990-luvulla, kun Pohjataipale oli matkailukäytössä, vieraille esiteltiin tuvan seinässä olevaa reikää, josta Ryöskää kuuluu ammutun.
Ryöskän tupa pääsi historiankirjoihin ensimmäistä kertaa jo vuonna 1773, ja sittemmin sitä on käynyt tutkimassa muun muassa K. A. Gottlund.
Itse tupa on noin viisi metriä pitkä, kaksi leveä ja puoli metriä korkea tunneliluola Koloveden Koukunvirran rannalla. Sen lähellä on myös Ryöskän pöytä -nimeä kantava jalkakivi.
https://suomenluonto.fi/uutiset/ryoska-kontiisen-luola-tarinoiden-keskipisteena/